Anna:

Ihana kirjoittaa pitkästä aikaa! Laiminlyöty blogiparka jätettiin pienelle tauolle vieläpä niin ikävissä merkeissä... Wiivi-parka. Vieläkin on ikävä.

Tunnen tietysti asiaankuuluuvaa tarvetta selitellä itselleni ja mahdollisille, mukaville lukijoillemme kirjoitustaukoa - vaan onneksi tähän blogittomuuteen on ihan hirmuisen yksinkertainen selitys: pentu tuli taloon, kasvoi isommaksi, vaati enemmän huomiota ja tämä kun vielä yhdistetään kesälomailuun syntymäkaupungissamme Kokkolassa, niin sekä äiskän, että iskän nettiajasta lohkaistiin melkoinen virtahevonsiivu. Mukava olla taas kotona ja koneenkin ääressä!

Tämähän on tietysti pennun elämässä sitä aikaa, kun tapahtuu hurjan paljon ihan muutamassa viikossa. Romeo on kasvanut hurjasti - parikiloisesta rääpäleestämme on tullut viisikiloinen, reipas ja tomera gotlerinjässikkä. Meillä haukutaan, kiivetään portaita ylös ja alas, kakitaan ja pissitään pääosin ulos ja jätetään lähes kaikki sopimattomat syötävät rauhaan (kenkiä lukuunottamatta). Yksinolokin sujuu mallikkaasti!

Sisäsiisteydessä tuli hurjasti takapakkia kun isi lähti yötöihin vartijaksi ja luonnollisesti koko talossa valvottiin ja nukuttiin vähän kummallisiin aikoihin - kaikilla muillakin on rytmi sekaisin, niin tämähän tietysti näkyi myös pennun syömisissä ja tulostamisissa. Vaan nyt on jo tilanne kummasti rauhoittunut ja taas suurin osa tuotoksista tulee ulos. Tilanteessa on vaan sellainen ongelma, että pentu ei jostain syystä laske olohuonetta 'pesäämme', koska sinne se kipittää tekemään tarpeitaan aina kun silmä välttää, vaikka ulkona juostaisiinkin niin usein, että se varmasti jaksaisi pidättää seuraavaan pissatukseen asti. Tämä on tietenkin melkoisen hermostuttavaa, mutta emmeköhän me tästäkin ylitse pääse - olen ottanut tavaksi todeta paheksuvasti 'hyyiiiii' aina kun saan pennun kiinni itse teossa olohuoneesta ja katsella, josko se pikkuhiljaa auttaisi.

Eläinlääkärireissut ovat sujuneet kertakaikkisen hienosti! Ekoilla rokotuksilla ei oltu moksiskaan, lähinnä oltiin ilahtuneita harvinaisen hyvistä herkuista, joita äiti tarjoili avokätisesti koko reissun ajan. Toisilla rokotuksilla kaikki sujui yhtä mallikkaasti siihen kaikkein viimeisimpään piikkiin saakka. Eläinlääkäri varoittelikin, että se on sellainen, joka pistelee ja tuntuu kurjalta - sen kyllä huomasi, piikin jälkeen Romeo ei kelpuuttanut makupaloja, ei tullut lähelle, ei antanut ottaa syliin, vinkui ja yritti rapsuttaa niskaansa. Äitiä tietysti moinen hikoilutti enemmän kuin tarpeen olisi ollut - onneksi moista kesti vain hetki.

Eläinlääkäri on tarkastanut pennun nyt kolmesti - kahdesti rokotuksilla ja yhdesti pentukerhossa ja kaikilla kerroilla viesti on ollut sama: erinomainen pentu, linjakas ja 'vahva' (kuulemma liikuntaa saaneen näköinen), terve, puhdas ja hienoturkkinen. Kaikki siis sillä saralla erinomaisesti!

Kynsien leikkauskin on alkanut pikkuherralle kelvata - Romeolla oli tapana huutaa ensimmäiset kaksi tassua kuin syötävä ja sitten nukahtaa ennen kolmatta. Puolet operaatiosta siis kävi varsin sukkelaan ja kaikkien kannalta kivuttomasti. Viimeisimmällä kerralla äiskällä meni koko operaatioon noin kaksi minuuttia parvekkeen lattialla istuen, juuri ennen mäyräkoiratreffeille lähtöä.

Turkkia olen nyppinyt satunnaisesti aina silloin tällöin, ihan vain totuttaakseni Romeota moiseen. Karva on alkanut hiljalleen karhentua ja parranhaiveniakin näkyy, mutta niitä ne juuri ovat - haivenia. Vieläkin siis on mahdollista sekoittaa Romeo sileäkarvaiseen mäyräkoiraan. Tämä erehdys on muiden taholta tehty varsin useaan otteeseen! Vaan eipä tuo vakavaa ole.

Hampaat ovat alkaneet vaihtua tällä viikolla. Puruvimma ilmeni pari viikkoa sitten, minkä johdosta kaappiin varattiin läjäpäin jos minkälaista eläinkaupasta löytynyttä ihanaa järsittävää. Nyt sitten on ainakin alhaalta keskeltä edestä ja ylhäältä kulmahampaiden vierestä yksi hammas pudonnut. Kulmahampaita pidämme luonnollisesti erityisessä tarkkailussa.

Ruoan suhteen nuori mies on kyllä yhäkin tolkuttoman kranttu! Tämä pentu ei kyllä kuulu siihen kastiin, joka syö itsensä sairaaksi jos vaan suinkin mahdollisuus tulee. Pentukerhossa tapasimme kuusi päivää nuoremman, ehdottoman valloittavan karkkaripentu Fannyn, joka oli huomattavasti tuhdimmassa kunnossa kuin Romeo, vaan ei Fanny silti missään nimessä grammaakaan ylimääräistä kantanut. Eläinlääkäriltä tiedustelimmekin pennun painosta ja lääkäri totesi, että Romeo vaikuttaa/tuntuu sellaiselta atleettipennulta (ja minä kun aina sanoin sitä gotleettiseksi), että jatkuva touhuaminen ja kranttu syöminen pitävät sen tuollaisena hontelona. Siitä ei silti ole kuulemma mitään haittaa kasvulle, vaan lisääkin lihaa luiden ympärille saisi tulla. Tästä äiskä sitten saikin kimmokkeen kunnostautua makupaloilla kouluttamisessa.

Pentukerhossa pikkumies sai rapsutusten kera kehuja hienosta käytöksestään. Romeo leikki kiltisti kaikkien kanssa, rajumpien pentujen kanssa vähän rajummin ja arempien pentujen kanssa sitten rauhallisemmin. Myös ihmiset tervehdittiin innokkaasti ja ystävällisesti, pusujen kera. Ketään ei vierastettu eikä pelätty, mutta siltikään kellekään ei isoteltu. Äiti oli pakahtua ylpeydestä!

Peruskoulutus on luonnollisesti jo kovasti vauhdissa. Nuori herraa istuu ja sanoo tassullaan päivää esimerkillisesti - erityisesti naapurin Peppi -pennun kanssa kilpaillessaan. Luoksetuloa on harjoiteltu jo pitkään, myös käskyt 'irti', 'hae', 'hyppää' ja 'alas' ovat jo tuttuja. Viimeisimpänä olemme alkaneet treenata maahan menoa ja seisomista. Kun edellämainitut sujuvat, seuraavana listalla on 'paikka'. Parhaiten kaikki näistä tuntuvat sujuvan kun mennään takapihalle ulos ja ollaan yhdessä Peppi-neidin kanssa, mikä tuntuu tietysti hämmästyttävän epäloogiselta - mitä enemmän on häiriötä, sitä paremmin totellaan. Äiti kun huikkaa 'Romeo, tänne!', niin painiminen jää kesken ja nuori herra rynnistää äiskän luo palkkiotaan hakemaan, minkä jälkeen tietysti palataan pikaisesti pentupainin pariin. Olemme Pepin "vanhempien" kanssa kouluttaneet pentuja osittain ristiin, itse istun monesti nurmikolla herkkupalat molemmissa käsissäni ja käsken molempia pentuja yhtä aikaa. 'Maahan' -käskyn opetin samalla sekä Romeolle, että Pepille. Vastaavasti Pepin iskä ja äiskä komentavat Romeota istumaan, antamaan tassua jne aina silloin tällöin, kun ulkoilemme. Pyrkimyksenä on vähintään sellainen 10-15 minuuttia käskyjen toistoa leikin varjolla päivittäin. Yleensä tuon verran tulee kahdessa-kolmessa pätkässä pitkin päivää.

Täytyy tunnustaa, että jotenkin odotin itsepäisiksi sanotuilta mäyräkoirilta 'enemmän vastusta', mutta Romeo ei ole ollut ollenkaan niin hankala kouluttaa kuin mihin olin varautunut. Nokkela poika on hoksannut varsin sukkelaan missä jutun juju on milloinkin ollut. Tietysti asiaan vaikuttanee sekin, että paneudun kyllä melko huolellisesti koulutustekniikoihin ja hyviksi havaittuhin nikseihin, ennen kuin ryhdyn mitään käskyä käyttämään. Joka tapauksessa homma on sujunut hienosti, ja taas saavat äiskä ja iskä olla pennustaan hurjan ylpeitä. :)

Kesäkuussa tuli kyläiltyä Kokkolan suunnalla useampaan kertaan. Matkustus niin junassa, veneessä kuin autossakin on sujunut pikkuiselta oikein hyvin. Uusiin paikkoihinkin sopeuduttiin sukkelasti, oma nukkuma- ja ruokapaikka löytyi, eikä mitään suurempia tihutöitä tullut tehtyä, muutamaa matollepissausta ja nallenriepotusta (ei kuitenkaan repimistä) lukuunottamatta. Sukulaiset molempien puolelta tuntuvat tykkäävän meidän palleroisesta hurjan paljon, mikä on tietysti meille suuri helpotus - ei tarvitse järjestää koiralle hoitopaikkaa, jos lähdemme joskus pariksi päiväksi sukuloimaan.

Nakkipoitsu on kova touhuamaan itsekseen. Purulelut, pennun omat pehmolelut sekä vinkulelut ovat kovassa riepotuksessa. Joskus matkaan tarttuvat myös matot, kengät, lehtikorista ryövätyt pissapaperilehdet tai vaatekappaleet, jotka jostain syystä ovat jäneet juuri ja juuri hänen pentuisuutensa ulottuville. Pääosin Romeo on siinä mielessä helppo, että se tuuskailee paljon itsekseen, eikä vaadi jatkuvaa huomiota. Tosin sillä on sellainen paha tapa, että se tulee 'räyhäämään' minulle, haukkuu ja pomppii puolelta toiselle, nykii lahkeesta tai puree varpaita, kun se haluaa huomiota tai leikkikaveria. Yritän toki parhaani mukaan olla huomioimatta sitä niissä tilanteissa, mutta haukkuvaa koiraa on kerrostaloasukkina vaikea jättää huomiotta. Vaihtoehtoisesti olen pyrkinyt sulkemaan koiran toiseen huoneeseen pois luotani.

Olemme ulkoilleet paljon ja nauttineet hienoista kesäpäivistä! Koirapuistossa, pentukerhossa ja mäyräkoiratreffeillä onkin tavattu jos jonkinmoista hännänheiluttajaa. 'Parhaat' kaverit ovat ehdottomasti Peppi, Iitu ja Fanny.

Naapurin novascotiannoutaja Peppi 3½kk on ollut pentukaveri jo ihan pienestä saakka - vaikeahan meidän olisi ollut toisiamme välttää, kun pennuilla on täysin sama rytmi ja käymme samalla kotipihalla ulkoilemassa. ;) Joten Peppi ja Romeo tottuivat toisiinsa pienestä asti ja ovat tavanneet päivittäin aina kun molemmat perhekunnat ovat kotona Oulussa. Usein nähdään ainakin kaksi kertaa päivässä, monesti kolmekin. Pennut ovat jo koko taloyhtiön lemmikkejä - naapurin rouvat tulevat ulos niitä katsomaan ja rapsuttelemaan, sekä tarjoilevat istumista ja tassunojennusta vastaan milloin mitäkin herkkupaloja. Kokoero ei Peppiä ja Romeota haittaa - Romeo ottaa joka kerta pentupainissa köniinsä, mutta silti se yrittää joka kerta yhtä innokkaasti kurittaa punaturkkista tyttöystäväänsä. Yhdessä on painimisen, oppimisen ja hurmaamisen lisäksi käyty uimassa ja koirapuistoilemassa. Tässä on kyllä verraton pariskunta!

Iitu puolestaan on kuukauden Romeota vanhempi karkkarimäykky, joka on itseassa ikäänkuin Romeon isosisko. Pennuilla on sama isä ja emät ovat siskoksia samasta pentueesta. Iitu-neidin kanssa on myös käyty uimasilla ja koirapuistoilemassa, ja mäykyt tuntuvat viihtyvän yhdessä kerrassaan erinomaisesti! Sen enempää pikkuherra kuin äiskäkään ei malta odottaa seuraavaa tapaamista. Kaiken lisäksi Iitun seurassa liikkuu  omistajiensa valloitava 9-vuotias pikkuneiti Amanda, joka aina paijaa ja hellii Romeota minkä suinkin koirien leikeiltä ehtii.

Fanny-hurmurin tapasimme pentukerhossa. Kuusi päivää Romeota nuorempi karkkarimäykytär, Wunderwurst Baccarat, ujosteli ensin kovasti Romeota - ja muitakin pentukerhon hurjia naskalihampaita -, mutta sinnikkään lämmittelyn ("Hyppään selkääs, kun et kerran vastustelekaan...") tuloksena Fannykin innostui leikkimään ja emännät vaihtoivat puhelinnumeroita, jotta heidän kesälomareissunsa jälkeen voidaan sitten treffailla pentuleikkien ja muun mukavan merkeissä!

Tuntuu, että pitäisi etsiskellä jotain koiramaisia harrastuksia, kuten tokoa tai agilityä. Olen kytännyt Oulun koirakerhon ilmoituksia jonkinlaisten pentukurssien toivossa ja lopulta elo-syyskuulle ilmoitettiinkin arkitottelevaisuuskurssista. Soitin perään kyselläkseni kurssin sisällöstä ja sen sopivuudesta meidän nakkiherrallemme, mutta äiskän jättiyllätykseksi selvisikin, että Romeo on oikeastaan 'liian edistynyt' kurssille. Meille suositeltiin suoraan tokon alkeiskurssille menoa, kun kerran pikkuinen osaa jo perusasiat kuten istumiset ja hihnassa kulkemiset, muiden ohitukset lenkillä ja niin edelleen. Näin ollen jatkamme pentumme aktivoimista kotona ja jätämme kurssipaikan sitä oikeasti tarvitseville! :)

Vielä lopetuksena viimeinen hämmästyksenaiheemme: Romeo nosti pari päivää sitten ensimmäistä kertaa jalkaa puun juurella! Kyllä siinä äiskällä naama venähti, kun isi kertoi, mitä lenkillä oli tehty. Seuraavaksi silmiin tuli kauhukuvat tapeteista ja huonekaluista, jotka kaikki voitaisiin merkata, jos sisäsiistiksi ei opita ennen jalan noston oppimista. :D On siinäkin... eihän urosten pitäisi tuota ihan NÄIN aikaisin hoksata... Onneksi jalan nostelu on vielä varsin kömpelöä, horjuvaa ja satunnaista, joten sisätilat ovat vielä toistaiseksi turvassa.

Tällaista! Pitäisi ladata kuvia nettiin ja linkittää sitten tännekin! :)