Anna:

Minun tuskaiset 48 odotustuntiani loppuivat lyhyeen, kun päädyimmekin hakemaan pikkuisen rakkauspakkauksemme jo torstai-iltana. Menomatka sujui jännittyneen odottavissa tunnelmissa, jutusteltiin niitänäitä ja sovittiin yhteisiä pelisääntöjä.

Kasvattajan luona olimme kuudelta illalla. Ehdimme juuri tervehtiä aikuiset koirat, kun saimmekin jo syliimme juuri sen pikkuisen, joka meille oli valittu. Hän se vasta reipas olikin! Ensin vähän jännitti kun jouduttiin vieraaseen syliin, mutta pian sitä jo porhallettiin pitkin taloa, leikittiin meidän kanssamme ja isoteltiin aikuisille koirille kuin suuretkin urokset. :)

Kävimme läpi pennun päivärutiinin ja kauppasopimuksen, sekä tietysti eläinlääkärin todistuksen pentueen terveydestä - kaikki oli luonnollisesti kunnossa.

Kotimatka taittui uuden äiskän sylissä. Aluksi tietysti vähän itketti, mutta yllättävän vähän - sitten nuoltiin äitin naama, maisteltiin korvanlehteä, näykittiin hiuksia ja urvahdettiin täysin siihen syliin, missä silitettiin ja oli lämpöistä. Herättyään pentu oli täynnä energiaa ja purunaruleikit äidin sylissä olivat mitä tervetulleinta hupia. Pysähdyimme kerran nappaamaan ruokaa matkaan - hesesäkkien sisältö kiinnosti Romeota kovasti. ;) Pissatkin tulivat hienosti ulos nurmikolle!

Kotiin päästyämme pentu sai välittömästi ruokaa, olihan pikkuisen iltapala-aika jo kovasti ohitettu. Siinä uudet äiti ja iskä eivät ehtineet edes kenkiä vetää jalkaan, kun keittiön lattialla komeili jo pisut ja kakat - niinhän meitä neuvottiin, että ruoan jälkeen *heti* ulos. Heti ilmeisesti tosiaankin tarkoittaa *ihan heti*. Tankattuna pikkuinen rakkauspakkaus lähti välittömästi tutkimaan uutta kotia, yksi huone kerrallaan. Keskityimme kuitenkin leikkeinemme makuuhuoneen puolelle, sillä kellonaika (23:00 paikkeilla) huomioonottaen makuuhuone oli se akuutein tutkimuskohde.

Iloksemme pentu löysi oman petipaikkansa sänkymme vierestä ihan heti. Jaakko leikki Romeon kanssa purunarulla lattialla, ehdotin, että hän houkuttelisi pennun leikin lomassa petipaikkaansa - Jaakko nakkasi purunarun pennun pedille, pentu rynnisti perässä ja käytännössä jäi sille tielle. :D Sinne hän kiikutti kaikki lelunsa aina kun 'voitti' leikit.

Päivän pahe oli antaa pennun kiskoa Jaakolta sukka jalasta, riepottaa sukkaparkaa ja lopulta viedä sotasaalis pesään jyystettäväksi. Sidoste-sukka kestää, onneksi... :D Emme vaan millään raaskineet kieltää pientä, kun elämä oli niin hurjan pelottavaa kaikkine muutoksineen, ja se sukka tuntui piristävän niin hurjan paljon... sillä leikittiinkin pitkin yötä.

Yö meni kaikessa rehellisyydessä paremmin kuin uskalsin odottaa. Vähän välillä itketti, mutta Romeo rauhoittui heti kun laskin käteni sängystä hänen petiinsä jyrskytettäväksi/halattavaksi/silittämään. Kehuin pentua aina kovasti, kun hän leikki omilla leluillaan tai pissasi viereiselle sanomalehdelle ja ihan vain siitäkin, kun hän oleskeli rauhassa omalla pedillään. Enemmän kuin itketti, pentua leikitytti. Pariin otteeseen herätettiin äiskä vinkaisulla ja sitten vain painittiin äidin käden, purunarun ja isin sukan kanssa. Yritys äidin ja isin sänkyyn pääsemiseksi oli varsin kova, mutta sinnikäästi äiti laski pennun sängyn laidalta alas tomeran "Alas" -komennon ja heti perään kehujen saattelemana. Isin suureksi iloksi ja ihmetykseksi riemukkaasti sängyn reunalla riekkuva pikkuinen osasi jo aamulla satunnaisesti totella 'alas' -käskyä.

Seitsemän aikaan tarjoiltiin aamupala ja tällä kertaa äiti oli valmistautunut - siinä vaiheessa, kun pentu lopetti syömisen, äidillä oli jo kengät jalassa, takki niskassa, naru ja kakkapussit matkassa. Syöksyimme ulos heti ruoan jälkeen. Pihalla tapasimmekin Pojun, naapurin karkeakarvaisen kaniinimäyräkoiran - äiti ensin vähän epäröi, että tohtiiko pientä päästää tapaamaan Pojua, mutta pikkuinen oli niin rohkea ja utelias, ja Poju tunnetusti lempeä koira, että äidin oli hellyttävä ja rohkaistava kyseistä käytöstä - niinpä Poju ja Romeo kiltisti nuuskivat toisiaan, Romeo kiipesi Pojun kuonoa vasten ja kiersi kehää Pojun ympärillä, kunnes akuutti kakkahätä vei voiton. Hetki vielä pyörittiin kotipihassa pisujen toivossa, mutta lopulta väsymys vei auttamattomasti voiton, olihan pikkuinen riekkunut ylhäällä jo puoli kuudesta asti.

Sisällä tervehdittiin isiä, joka oli viimein kaivautunut ylös sängyn pohjalta, mutta pikku-Romeo oli jo niin väsähtänyt, että kaikkialla paitsi äidin sylissä tuli itku. Eipä siinä, äiskä kaappasi pikkuisen syliin ja tälläytyi tietokonetuoliin - pikkuinen nukahti alle minuutin, kellahti selälleen ja suuntasi tassunpohjat kattoon. Äiti siirtyi internetin ihmemaailmaan raportoimaan sekä blogiin että ystäville, että meidän karvavauva on tullut kotiin ja hän on valtavan ihana.

Ja nyt hän haukkuu unissaan, tärähdellen koko koiruus jokaisen tuhahduksen myötä. :D

Allergiarintamalta sen verran, että lieviä oireita on (hengittäessä keuhkoissa on sellainen tunne, että jotain allergiaärsytystä on ilmassa, mutta ei kuitenkaan riittävästi saadakseen aikaan reaktiota), kuten odotettiinkin olevan aluksi. Vaan eipä mitään huolestuttavaa! Ihanaa. :)


Mieliala: onnellinen
Nyt soi: pikku-Romeon unituhina