Joulu tuli, oli ja meni. Muutama joulukilo tuli itse kullekin. Jopa jäbälle. Olimme joulua viettämässä vanhempiani luona jossa meitä kaksijalkaisia oli peräti kahdeksan. Pienellä mäykkymatematiikalla voidaan laskea kahdeksan peräkkäistä "pientä" kinkkupalaa ja kierros voidaan aloittaa alusta. Pieni uljas pömppis tällä metsästäjällä oli mutta siitä on nyt päästy jo eroon :D. 

 Lahjojakin jäbälle oli muutamia kertynyt. Kiltti poika selvästi? Selvästi eniten nautittiin isosta puristerullasta joka tuoksui niin hyvälle. Sitä avattiin sellaisella mäykkypojan innolla että se kirvoitti hyvää mieltä joka suuntaan suunnattomasti. Itse taisin kuitenkin eniten ihastua äärimmäisen käytännälliseen huomioliiviin sekä pieneen metallilaattaan jossa lukee jäbän nimi edessä ja Annan ja minun puhelinnumerot takana.

 Välipäivinä suoritettiin muutto tänne virkailijakylään. Mahtava kämppä se Tuirassa oli mutta kahdelle opiskelijalle käy vähän kalliiksi. Lisäksi tämän paikan ilmainen, tuplasti nopeampi netti ilahduttaa isiä suuresti. Annan äidillä oli mies päivähoidossa muuton ajan. Vähän oli stressaantunut kun sekä joulu että muutto pääsivät hänet yllättämään mutta nyt ollaan päästy jo hyvin takaisin normaali rytmiin. Kotiutuminen uuteen paikkaan ei ole tuottanut päänvaivaa. Tutut tavarat tuoksuvat ympärillä ja lauma on taas kasassa niin ei ole pennulla huolenhäivää.

 Rintakehä on kasvanut yllättävän paljon vaikka melko siro on vieläkin kokonaisrakenteeltaan. Nyppiminen saattaisi olla ajankohtaista koska karvaa tippuu aikalailla muuten. Ei kai tässä sen kummempia tällä kertaa. Puolen tunnin päästä lähtö Tuiraan mäykkytreffeille. Saa nähdä ketä on paikalla.

Ps. Ensimmäinen jäbänkestävä lelu löydetty. Kovaa muovia oleva motivaatiopallo. Hintaa oli 19 euroa mutta on kestänyt jo useamman viikon. Kiva löytö.

-Jaakko-